Strategisen tutkimuksen neuvosto myönsi jatkorahoituksen hankkeille
Jatkorahoituksen saaneet konsortiot aloittivat toimintansa lokakuussa 2022. STN myönsi rahoituksen syyskuuhun 2028 saakka.
Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.
Jatkorahoituksen saaneet konsortiot aloittivat toimintansa lokakuussa 2022. STN myönsi rahoituksen syyskuuhun 2028 saakka.
Rahoitus myönnettiin yhdelle Turun yliopiston johtamalle tutkimushankkeelle ja kolmelle hankkeelle, joissa Turun yliopisto on mukana. Rahoituksen sai kuusi Turun yliopiston tutkijaa.
Miten lasten ja nuorten yksinäisyyttä, ulossulkemista yhteisöistään ja epätoivoa voitaisiin vähentää? Näitä kysymyksiä pohditaan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamissa tutkimushankkeissa. Turun yliopiston kasvatuspsykologian professori Niina Junttilan johtaman R-to-B-tutkimuksen tavoitteena on vähentää lapsuudessa ja nuoruudessa koettua yksinäisyyttä ja ostrakismia eli poissulkemista.
Isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan enemmän jäätyään eläkkeelle kuin ollessaan vielä työelämässä, selviää Frontiers in Psychology -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta. Lisäksi eläkesiirtymän aiheuttama muutos lastenhoitoapuun oli isoisillä suurempi kuin isoäideillä. Yhteys oli samanlainen eri puolilla Eurooppaa.
Turun yliopiston tutkijoiden johtamat tutkimushankkeet saavat yhteensä lähes 16 miljoonan euron rahoituksen Strategisen tutkimuksen neuvostolta (STN). Rahoitusta myönnettiin väestörakenteen muutokseen, elonkirjon köyhtymiseen ja pandemianjälkeisen yhteiskunnan rakentamiseen liittyviin tutkimushankkeisiin.
Tutkittua tietoa, sen tunnistamista ja merkitystä tutkitaan Turun yliopiston johtamassa suomalaista tiedepääomaa kartoittavassa FINSCI-hankkeessa. Monitieteinen hanke on juuri lähettänyt 8 500 henkilölle kyselyn selvittääkseen Suomessa asuvien tieteeseen liittyviä ajatuksia ja kokemuksia. Tulosten pohjalta tutkijat rakentavat interventioita ja sitä kautta suosituksia, joilla tiedepääomaa voidaan lisätä.

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) päätti 9.11.2020 uusista rahoitettavista konsortiosta. Yhdeksästä uudesta tutkimuskonsortiosta Turun yliopisto johtaa kahta ja on mukana partnerina kolmannessa.
Kolmivuotinen Suomen Akatemian rahoittama kansainvälinen Smart Work in Platform Economy (SWiPE) -hanke päättyi vuoden 2019 lopussa. Turun yliopisto toimi STN-konsortion johtajana. Hankkeen keskeiset tulokset on julkaistu digitaalista työtä ja alustataloutta käsittelevässä kirjassa.